En tiedä kumpaa jännitti aamulla enemmän äitiä vai tytärtä kun lähdimme kotipihasta.
Keväällä kun eskari paperit tulivat mietimme pitkään ja hartaasti jatkaako tyttö vanhassa päiväkodissa myös esikoulun vai siirtyykö eskariin tulevaan kouluunsa.
Päädyimme sitten jälkimmäiseen, koska tyttömme on aluksi melko ujo ja arka kun tapaa uusia ihmisiä. Ja kun kyseessä on pieni "kyläkoulu" Espoossa on ehkä helpompi päästä joukkoon mukaan kun eskarissa kaikki ovat samalla "lähtöviivalla".
Keväällä sitten tuli uhmat ja itkut että hän ei uuteen eskariin mene vaan jää nykyiseen hoitoon vanhojen kavereiden kanssa. Muutamat illat mietin jo itku silmässä että minkä päätöksen menimmekään tekemään...
No tänään mentiin koululle ja pakko myöntää että kyllä oli äidillä kyyneleet silmäkulmissa kun jätti pienen esikoisensa sinne eskariluokkaan pulpettiin istumaan. Pulpetit olivat muuten SE juttu miksi uusi eskari muutui ällöstä kivaksi tutustumisen myötä. Kertoi vanhassa päiväkodissa ylpeänä että he saavat uudessa eskarissa ihan omat pupetit.
Iltapäivällä vastaan juoksi iloinen tyttö joka kertoi saaneensa uusia ystäviä ja että uudessa eskarissa on tosi kivaa! Kyllä putosi iso kivi äidin sydämeltä. Huomenna on seuraava jännä päivä kun eskariin pitäisi mennä taksikyydillä =)
Eskariryhmä vaikutti kivalta tyttöjä ja poikia on tasamäärä, molempia 4 eli ryhmässä on yhteensä 8 lasta.
Nämä lienevät näitä haja-asutusalueella asumisen suurimpia etuja.
Tässä vielä neiti aamulla ennen lähtöä
