sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kohti kevyempää ja terveellisempää Uutta Vuotta

Olen yrittänyt muuttaa hieman ruokavaliota ja jättänyt herkut vähemmälle, karkit ja limut pois.
Meillä koko perhe tykkää erilaista Smoothie, yms... juomista, etenkin lapset.
Olen vaan niin laiska kaivamaan sen ison kannun ja laitteen kaapista (liian rumat pöydällä säilytettäväksi),
joten näitä on tehty meillä liian harvoin.
Poiketessani Gigantissa löysin tästä meille sopivan version.
Eli tehosekoitin jossa juoma tehdään suoraan urheilujuomapulloon,
näin saa tehtyä juuri sopivan määrän esim. yhdelle henkilölle.
Mukana tulee kaksi pulloa.
Tästä tuli heti lasten suosikki, koska nyt kaikki voivat tehdä oman juoman suosikkiaineistaan.
Hintakaan ei päätä huimannut, 19,90,- nyt tarjouksessa.

Iso plussa laitteen pienestä koosta, sekä pulloista. Ne on kätevät käyttää ja helpot pestä.


torstai 28. marraskuuta 2013

Viime hetken joulukalenteri vinkki

Nämä eivät ihan ehdi perille joulukuun alkuun, mutta meidän lapsia ei kuulemma haittaa
että saa avata pari luukku kerralla kunhan nämä tulevat.

Lekmer nettikaupassa on Lego Friends kalenterit alessa 10,90,-


Ja Lego Star Wars kalenteri 19,90,-


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ihana Hampton Republic mallisto nyt myös lapsille!

Käväisin tänään pikaisesti KappAhlissa ja mikä ihana yllätys olikaan huomata että 
Hampton Republic oli julkaissut lapsille oman malliston joka on I-H-A-N-A.

Olisin voinut siltä seisomalta hankkia lähes kaikki tyttöjen malliston vaatteet
ja poikien puoleltakin löytyi muutama kiva juttu. 

Mutta tässä meidän lempparit jotka ostettiin pienemmälle tytölle,
isomman kanssa käyn myöhemmin katsomassa löytääkö hän jotain itselleen.

Näissä neuleissa on ihanat tähdet kyynärpäissä :)




Ja tässä vielä lisää muutama tyttöjen juttu:









Näistä meidän hevoshullut tytöt tykkäisivät:


Tässä vielä pari poimintaa poikien puolelta:







Mitäs tykkäätte? 

Kuvat KappAhl




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Uutuuksia

Tänään saapui vihdoin ja viimein erä kauan odotettuja uutuuksia.
Nämä ovat niin ihania :)













Nämä ja paljon muuta kivaa löydät täältä

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tarjous

Tämän viikon ajan Sisustussydän nettikaupassa salkut ja säilytysrasiat -20% alessa.









keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Nukkekoti joululahjaksi?

Vink vink... jos joku miettii nukkekotia joululahjaksi niin Hobby Hallissa oli taas myynnissä näitä ihania nukkekoteja.
Nämä ovat yleensä loppuunmyytyjä hyvissä ajoin ennen joulua.
Talon mukana tulee myös kalusteet :)

Meidän nuorempi tyttö sai tämän nukkekodin jo muutama joulu sitten ja
on livenä aivan mielettömän kaunis

Hinta 129 euroa

Ja sitten löytyy tämä hieman pienempi malli
hinta 89 euroa



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Meidän vuokraponi

Meidän tytöillä on ehkä maailman ihanin vuokraponi :)
Ihana nähdä miten tytöt odottavat aina ratsastustuntejaan ja vuokraponipäiviä.
Molemmat tytöt ovat aloittaneet ratsastuksen tunneilla 3 vuotiaana.
Ja meillä leikitään vain heppajuttuja, nuket ja muut ovat jääneet täysin unholaan.
Löytyykö muilta pieniä heppatyttöjä?


(kuva www.nikohanninen.com)


tiistai 1. lokakuuta 2013

Helsinki International Horse Show

Apua nyt ollaan jo lokakuussa. 
Huimaa vauhtia lähestyy meidän perheessä odotettu tapahtuma, nimittäin



Sinä viikonloppuna Hartwall Areenan valtaavat hienot hevoset ja suomen parhaat ratsastajat.
Kilpailuun saapuu myös paljon huippuratsastajia maailmalta.

Hieno tilaisuus jossa paljon nähtävää ja yleensä siellä törmää moniin
vanhoihin hevoskavereihin joita ei ole aktiivivuosien jälkeen nähnyt :)

Ainoa miinus on lippujen hinnat, jotka ovat kalliita :(
Verrattuna naapurimaiden vastaaviin tapahtumiin suomessa liput maksavat moninkertaisesti enemmän.

Mutta, ilokseni huomasin eilen että Groupon tarjosi tosi edullisia lippupaketteja.
Jos joku muukin on vielä lippuja vailla kannattaa käydä kurkkaamassa.

Yksittäiset näytökset oli loppuunmyyty mutta jäljellä oli vielä lippupakettia johon kuuluu nämä näytökset:

• to 17.10 Finland Finals klo 9 – (n. 19.30) ja International Dressage klo 20 – (n.23.30) 
• pe 18.10 Finland Finals & International Welcome klo 9 - (n. 18.30) 
• la 19.10 Lasten matinea klo 10 – (n. 11.30) 
• su 20.10 UB Horse Show Finals klo 9 – (n. 12)

Hintaa oli nyt 79 euroa kun lippujen ovh. olisi 233 euroa!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Minä niin nautin syksystä kun iltaisin tulee pimeä jolloin laitan takkaan tulen ja kynttilöitä palamaan.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Stadiumin nettikaupan ale

Huomasin että Stadiumin nettikaupassa on koko valikoima -25% alennuksessa, myös jo alennetut.
Meillä on ostoslistalla pojalle uudet sorelit, tytöille löysin sattumalta kevään alesta Sorelit täksi talveksi.

Eli meille on tulossa nämä:


Sekä isommalle tytölle jo viime talvena suosikiksi noussut kevyt untuvatakki:
Ovh. 69,90,- nyt kantisalessa 39,90,- ja alen jälkeen hintaa jäi 29,90,-
Itse tykästyin tähän malliin jossa on huppu.


Meillä on molemmilla tytöillä noussut uusiksi lemppariväreiksi lila ja turkoosi.
Itsekin tykkään turkoosista, mutta lila ei ole minun värini, mutta jos tytöt tykkäävät niin hehän niitä vaatteitakin käyttävät :)



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mä tein sen!

Olen niin ylpeä itsestäni!
Vielä toukokuussa olin sohvaperuna, nyt 16 viikon treenaamisen jälkeen juoksin eilen Espoon rantamaratonilla
puolikkaan maratonin lähdöstä maaliin asti. Aika ei ollut mikään päätä huimaava 2:22
mutta olen siihen varsin tyytyväinen.
Ja ihan parasta tässä on ollut bonuksena tullut vaatekoon pienentyminen 42 -> 38

Nyt lepoa ja nautin tästä fiiliksestä. Seuraavaksi katse ja treenit pikkuhiljaa kohti ensi kevään Tukholman maratonia.

Ja lupaan etten enää jauha tästä juoksemista täällä blogissa :)


Ps. Tulossa on lähiaikona kiva arvonta!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pieniä herrasmiehiä

Johan on vierähtänyt pitkä aika kun olen tänne blogin puolelle ehtinyt mitään päivittämään, jos ottaisin taas itseäni niskasta kiinni.

Kesä on mennyt hujauksessa, lähinnä oleillen lasten kanssa ja juosten.
Kilometrejä on tullut kiitettävästi ja viikon päästä nähdään mihin rahkeet riittävät.
Olen ilmoittautunut Espoon rantamaratonille puolikkaan juoksemaan ja eilen illalla jossain mielenhäiriössä menin ilmoittamaan itseni Tukholman maratonille tuokokuun lopussa, jep jep... mitenhän siitä selvitään?

No mutta asiaan :)
Meillä juhlittiin viime lauantaina nuorimman tyttömme 5-v. synttäreitä.
Ja olin aivan myyty mitä pieniä herrasmiehiä meille saapui (hän halusi kutsua tyttöjen lisäksi kolme poikaa päiväkodista).
Yksi pojista tuli lahja kädessä ja kaksi punaista ruusua toisessa kädessä. Tässä kohtaa äiti oli ihan myyty. Tässä kuva ruusuista, jotka ovat nyt jo viikon vanhat, mutta edelleen tyttöme käy päivittäin ihailemassa niitä.

Mukavaa viikonloppua!


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Sohvaperunan juoksukoulu

Olen aina salaa kateellisena ihaillut niitä jotka juoksevat.
Jotenkin juokseminen on vaan aina tuntunut niin vaikealta minulle, tosin en ole sitä oikein koskaa kunnolla kokeillut.
Innostus on lopahtanut muutaman yrityksen jälkeen.

Olen useampana kesänä ajatellut aloittavani sohvaperunan juoksukoulun, mutta se on vaan jäänyt tekemättä. Toukokuussa ystäväni kertoi aloittavansa sen ja sain kipinän aloittaa samaan aikaan jolloin pystymme aina välillä yhdistämään lenkin ja samalla tsemppasimme toisiamme silloin kun juoksu tuntui vaikealta.

Lähtökohta kohdallani oli se että jaksoin hädin tuskin hölkätä alkuun
2 minuutin matkan ja silloin tuntui että henki loppuu ja jalat eivät kanna.
Ohjelmassa matkat pitenevät maltillisesti ja jossain kohtaa tekisi jo mieli juosta vähän enemmän kuin ohjeet sanovat.
Toki tuli myös niitä hetkiä kun tuntui että voimat loppuu.

Nyt on kulunut 5 viikkoa ja tänään juoksin 5 km lenkin ja olen niin ylpeä itsestäni.
Samalla voin todeta että olen löytänyt juoksmisen ilon.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kiva bonus on ollut kun ne hieman kiristävät
"tavoitehousut" sujahtavat jalkaan ja ovat reisien kohdalta hieman löysät :)

Täältä löydät Sohvaperunan juoksukoulun ohjeet jos kiinnostuit.

Tämä 5 km oli ensimmäinen tavoitteeni ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tavoitetta...

torstai 30. toukokuuta 2013

Tähtihuiveja

Sisustussydämeen saapui tänään uusia tähtihuiveja.
Koko on 70 x 200 cm ja menee hyvin pari-kolme kierrosta kaualan ympäri.
Materiaali puuvillaa ja hinta 13,50,-

Mitäs tykkäätte?








torstai 2. toukokuuta 2013

Lahjakorttien voittajat

Arvonta on vihdoin suoritettu ja

ensimmäinen voittaja on

 Anonyymi sanoi...
Mukana arvonnassa! t Jolly


ja toinen voittaja on 
Anonyymi sanoi...
Mukaan arvontaan,kiva blogi ja ihania juttuja kaupassa taas :)
-sinellen-


Kiitos kaikille osallistujille ja kiitos Casinotoplists että mahdollistitte tämän arvonnan.

Laitatteko voittajat meiliä niin saat lahjakortit sähköpostilla
info@sisustussydan.fi 

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Lasten kanssa Tukholmassa

Kävin lasten kanssa Tukholmassa erään ystäväni ja hänen lasten kanssa.
Reissu sujui leppoisasti lasten ehdoilla.
Laivalla aika meni lähinnä leikkihuoneessa ja lasten diskossa.

Tukholmassa kävimme Gallerian BR:ssä sekä Åhlensilla.
Sitten kävimmekin meille uudessa tuttavuudessa, nimittäin
Kulturhusetin Rum för Barn kirjastossa/leikkipaikassa.
Ja tämä oli kyllä kiva paikka, voin suositella.

+ ihan keskustassa
+ hyvät tilat esim. eväiden syömiseen (oli syöttötuoleja pienille)
+ ilmaiset wc:t
+ kattava kirjasto (myös suomenkielisiä kirjoja)
+ ihania pieniä koloja joihin voi käpertyä lukemaan
+ iso maja/talo, jossa voi kiipeille, tehdä majan, yms...
+ ilmainen askartelupiste kierrätysmateriaaleista
+ 30 kruunua maksava askartelupiste jossa opastettiin maalaamista ja kerrottiin
samalla lapsille värien sekoittamisesta, yms. ainoa miinus että vetäjät puhuivat vain ruotsia.

Tässä muutamia kuvia sieltä:




Lukunurkkauksia



Leikkipaikka pienille



Nämä tikkaat olivat niin pop
Lapset valitsivat aina kirja ylärivistä jotta pääsivät kiipeämään kirjaa hakiessa :)







Ja lapset tykkäsivät katsoa maisemia kun korkealla oltiin



Rattaita ei saanut lasten kerrokseen viedä (mikä oli ihan järkevä sääntö).
Alhaalla oli hyvät säilytystilat rattaille ja infossa myytiin lukkoja (40 kruunua).



Mutta suosittelen lämpimästi käymään jos etsit tekemistä lasten kanssa ihan keskustasta :)